Viskikapina

Eilen keskustelin henkilön kanssa joka ikään kuin tuomitsi viime viikonloppuna alkaneen ”viskikapinan” tai ”viskigaten”. Hänen mielestään on kummallista, että suomalaiset nousevat yhdessä isossa rintamassa yhdentekevän asian puolesta taistelemaan kuten viski tai alkoholi kun meillä suomalaisilla on paljon suurempiakin ongelmia edessämme. Varmasti on, mutta koko hälinässähän ei ole kyse vain ja ainostaan alkoholista, alkoholioikeuksista saatika sitten mainonnasta alaikäisille, joka uuden alkoholilain puitteissa kiristyvät. Tämä on vain näennäinen syy ”kapinoimiseen” ja somessa mesoamiseen.

Uusi alkoholilaki ja monet muutkin vastaavat ’suojelulait’ ovat pystytetty sellaiselle käsitykselle, että suurin osa suomalaisista on jumalauta tyhmiä kuin vasemman jalan saapas ja ryyppäävät itsensä heti hengiltä eivätkä siksi voi tai osaa päättää asioistaan ja siksi on valtion parempi päättää heidän asioistaan ja holhota heitä ”oikeampaan” suuntaan. ”Viskigatessa” on enemmänkin kyse siitä, että vihdoin ja viimein ihmiset isossa rintamassa ehkä tajusivat kuinka päättömistä asioista valtiovaltamme päättää ja että näitä päättömiä lakeja valmistelevat ja valvovat virkamiesarmeija on irtisanomissuojattuja ja tekevät työtä meidän rahoittamina – siis sun ja mun vero-euroistamme. Toki muutama viskistä oikeasti pitäväkin henkilö koki tulleensa loukatuksi. Minä itse en niin välitä alkoholista.

Itse näen tämän selkkauksen ennenkaikkea sellaisena, että olemme vihdoin saavuttaneet Suomessa saturaatiopisteen byrokratiassa ja koneiston kapasiteetissa. Virkamiehistö joka suoltaa esitykseen melkeinpä toisarvoisia asioita ja maalaisjärjelle täysin tuntematonta paskaa, jotka sitten Arkadianmäen tontut kumileimasimena menee hyväksymään, niin jossain on mätää, pahasti ja paljon. Vika on ennenkaikkea koneistossa ja sen koossa, mutta ennen kaikkea vikahan on siinä, että me tavalliset jannut annamme sen jatkua vuodesta toiseen, eduskuntakaudesta toiseen.

 

Hyvänä huomiona on tällä viikolla uutisoitu siitä, että Viro vetää pienyrittäjiä puoleensa niin yrittäjäystävällisen ilmapiirinsä, verotuksensa kuin asioiden helppouden vuoksi. Pitää toki muistaa, että Viro on pienempi valtio kuin Suomi, mutta se ei kuitenkaan selitä sitä miksi Suomi elää edelleen neuvosto-ajassa julkisen hallinnon suhteen kun taasen Viro pääsi kertarykäyksellä eroon CCCP:n ikeestä 1991 ja porskuttaa eteenpäin eurooppalaisena valtiona niin yritysmaailman esikuvana kuin IT-ratkaisuissakin.

Valtiovalta eli tarkoitan tässä nimenomaan Kokoomusherrojen Kataisen ja nyttemmin Stubbin hallituksia, jotka varsinkin ensinnä mainitun puolesta kovastikin loi ”elvytyspaketteja” ja muita valtiontalouden ratkaisuja, joilla valtion kuluja piennettäisiin ja verotusta korotettaisiin. Eli kuluilla tietenkin tarkoitetaan kaikinpuolin valtion tarjoaminen palveluiden huonontamista, etuisuuksien pienentämistä ja verojen korottaminen tarkoittaa, että enemmän valtiolle tuloja ja vähemmän sitä jää palkasta käteen kuluttajalla tai perinteisellä sukankuluttajalla. Pirun yksinkertaistahan tuo on eikö vain? Minulle tulee mieleen tästä simppeli mielikuva siitä, että Suomi on kuitenkin ikäänkuin yritys – Oy Suomi Finland Ab – joka on jäänyt markkinoilla kehityksestä jälkeen ja tuotteet ovat vuosikymmeniä vanhoja. Firman sisällä työilmapiiriä pidetään yllä keinotekoisilla mielikuvilla, että meillä menee ”ihan ok” – meillä on maailman paras koulutusjärjestelmä, meidän sosiaalietuisuudet ovat tutkitusti maailman parhaimmat, meillä ei ole lainkaan korruptiota, meillä on tasa-arvoa ja sisäinen tilannekin on todella todella vakaa eli meillä ei kaduille lähdetä osoittamaan mieltä ja heittelemään polttopulloja yms. Jokainen voi miettiä onko todellakin näin? Paras koulujärjestelmä, joka tuottaa tuhansia ja tuhansia työttömiä ja raharikkaiden kiinalaisten ja intialaisten lapset pääset myös nauttimaan ilmaisesta koulutuksesta. Sosiaalietuisuudet – soppajonot on pidentyneet, vetäkää siitä johtopäätöksenne! Tasa-arvo – jos satut olemaan seksuaalisesti suuntautunut perinteisten normien vastaisesti, oikeutesi mennä naimisiin ja hankkia perhe on jotain muuta kuin muilla. Korruptio – jep ei meillä perusvirkamiestä voi ”ostaa” rahalla tai pullolla, mutta entäs sitten institutionaalinen hyväveliverkosto, hyväksytty maantapa?

Oy Suomi Ab:sta mieleeni tulee lähinnä epäonnistunut teknologiayritys. Se itsepintaisesti on tehnyt samalla tavalla tuotteitaan itsensä suunnittelema kuuntelematta miten markkinat kehittyvät, mitä kilpailijat tekevät ja sitten vuosien jälkeen huomataan, että voi ”vittu meidän tuotteita ei osta enää ketään” kun kilpailijat on tehneet oikeanlaisia tuotteita, joita kuluttaja oikeasti haluavat ja niistä maksavat. Mitä teknologiayritys voi siinä sitten tehdä tai mitä yritykset yleensä tuossa tilanteessa tekevät? Uudistetaan liiketoimintaan ja lakkautetaan yksiköitä, jotka ovat vanhentuneita eikä niitä enää tarvita. Eihän teknologiayrityskään nosta pahan paikan tullen tuotteidensa hintoja (verot) ja pelkistä tuotteitaan (palvelut) vaan yksinkertaisesti yrittävät petrata kaiken kaikkiaan toimintaansa aloittaen ensin organisaatiosta itsestään.
Samalla tavalla Oy Suomi Ab:nkin pitäisi toimia – selvästikin ylipaisunut julkinen hallinto pitää leikata isolla leikkurilla pienemmäksi ja varsinkin ”viski-höpöhöpöä” tuottavat tahot pitäisi ehdottomasti lakkauttaa ja antaa kyseisille veijareille potku perseelle!

Olen kasvanut porvallisen politiikan, perinteiden ja aatteiden parissa ja aina tähän päivään asti äänestänyt puolueista vain yhtä. Olen ollut äänioikeutettu 23 vuotta ja siihen väliin on mahtunut monta eduskuntavaalia, kunnallisvaalia, presidentinvalintaa ja muutamat eurovaalit. Olen kypsynyt totaalisesti puolueeseen joka vielä männävuosina kehtasi olla ”korvat” ja toisaalta omantyyppisensä ”työnväenpuolue”. Paskan marjat – kuuntelu loppuun siinä vaiheessa kun oma etu on saavutettu (eli ronskisti käännetään vaan takkia) ja työväkeä tai pienyrittäjiä eli meitä keskiluokkaa ei ole missään vaiheessa ymmärretty tai edes noteerattu. Tulevan kevään 2015 vaaleihin en kerta kaikkiaan suostu tukemaan ketään kokoomuslaista ehdokasta tai edes kyseistä puoluetta vaan ensimmäistä kertaa ilmottaudun liikkuvaksi äänestäjäksi. En kannata yhdenkään nykypuolueen (eduskunnassa) näkemyksiä. Mikään puolue ei ole oikeasti minunnäköiseni vaan jokainen on kokoelma vanhoja ideoita ja teesejä, jotka ovat valitettavasti kaukana mattimeikäläisen kaduntallaajan arkielämästä. Moni puolue houkuttelee olevansa erilainen, mutta yksikantaa kaikki ovat täysin identtisiä ja samanlaisia valehtelijoita, jotka ajavat jonkun intressiryhmän etuja.

Odottelen ensimmäistä kertaa vuosiin mielenkiinnolla tulevaa poliittista kevättä ja ensimmäistä kertaa aion oikeasti kuunnella mitä kaikkea medioissa puolueen johtohahmot päästävät ulos. Lopputulema on kuitenkin, että asiat eivät muutu jos me annamme niiden tapahtua meille. Me ’viskigatea’ aivan hölmönä pitävät ihmiset teemme valinnan Suomen puolesta ensi keväänä ja meidän mielestä Oy Suomi Ab on saatava takaisin jaloilleen ja työ on aloitettava siitä, että julkisen sektorin turhat virkamiehet on lähettevä kilometritehtaalle ja byrokratia saatava kuriin, jotta tästä kurimuksesta vielä noustaa jaloillemme tai edessä on ajanjakso nimeltään ”Suomi Kreikkana”.