Mukavuusalueen ulkopuolelle osa 1

Muistan kuinka vuonna 1995 olin lähdössä armeijan harmaisiin ja päätin ostaa ensimmäisen matkapuhelimeni. Armeijan harmaissa olin ollut hetken tovin kunnes eräällä lomalla päädyin puhelinkauppaan tuhlaamaan muistaakseni noin 3000 silloista valtakunnan markkaa harmaaseen nokialaistiiliskiven tuotenimellä ”2010”, jossa oli kaksirivinen näyttö. Muut silloiset hipsterikaverit omistivat silloisen ’omenan’ 2110 tai vastaava Mobira -tuotemerkillä valmistetun tuotoksen.

Myöhemmin piti olla cool ja saada Ericssonin 337 pikkupuhelin ja niitä olikin kaksi – toinen kun varastettiin. Sen jälkeen seurasi kotimaisten valmisteiden sarja ”6110” (kameleontti), ”7190” (rulla-WAP) – työpaikan vaihdon aikana joku Ericsson-tekele ja taas nokialaisia ”3395”, ”8390”, ”6310”, ”6600”, ”6233” ja ”N95”. Tämä jälkeen koitti älypuhelimien aika, jolloin henkilökohtaiseksi puhelimeksi vaihtui Apple Corporationin tuotteet iPhone 3, iPhone 3s, iPhone 5. Työpuhelimeksi omena-aikana minut pakotettiin käyttämään Windows Phonen Lumia 810 ja viimeisempänä Lumia 925.

Jos nämä ynnää yhteen niin minulla on tähän päivään mennessä 20 vuoden aikana ollut käytössäni 16 erilasista matkapuhelinvalmistetta. Nyt oli ja on muutoksen aika.

Rakastuin ensisilmäyksellä ja -kosketuksella Applen puhelimiin vuonna 2009 kun ensimmäisen ostin Hong Kongissa käydessäni. En tähän päiväänkään asti ole kokenut mitään negatiivista kyseisiä omenatuotoksia kohtaan. Kuitenkin jos mietin Nokian kompastuskiveä; uuden teknologian adaptointia ja silmälappujen pitämistä silmillä kehityksen mennessä heittämällä ohi ympärillä niin näen Applen kompastuskiveksi järjettömäksi nousevan hinnan. Tuotantokustannukset ja tekniikan hinta on laskenut vuosi toisensa jälkeen, mutta hinta on jatkuvasti noussut ja noussut ylöspäin hipoen tuhannen eurostorahan rajaa. Ei kiitos. Minulla ei kertakaikkiaa ole enää varaa hankkia uutta iPhonea ja kun kaiken järjen mukaan se pitäisi olla isompi näyttöinen ja vähintään sisältää 64 Gt muistia. Uusi viime viikolla Suomen markkinoille ennakkomyynti tullut mallihan (iPhone 6S Plus 64 Gt) maksaa 968 euroa. Aivan mielenvikainen summa puhelimesta vaikkakin kyseessä on älypuhelin, tietokone, jonka tarkoitus on valmistavan yrityksen elinkaariodotustenkin mukaan jaksettava 2 vuotta toimia puhelimena jo kun pitää hankkia uusi luuri kun vanha jo piiputtaa. Ei hemmetti. Sehän tarkoittaisi, että maksaisin noin 1,3 euroa pelkästään puhelinlaitteesta? Siihen päälle vielä 24-30 euroa kuukaudessa operaattorille, joten yhdessä puhelimeen menisi vähintään 2 euroa päivässä… Ei paljon, mutta kuitekin nykyisessä taloudellisessa tilanteessa siinä on puolet liikaa.

Keväällä alaiseni, entinen nokialainen, toi töihin ylpeänä uuden puhelimen. Hän oli netistä tilannut OnePlus Onen. Olin hämmästynyt – mikä tää on? Iso 5,5 tuuman näytöllä varustettu kiinalaispuhelin näytti todella laadukkaalta ja käteensopivalta puhelimelta. Alaiseni kertoi, että näitä OnePlus -puhelimia voi vain tilata kutsulla ja hän oli kaveriltaan saanut kutsun ja kerran viikossa valmistajan sivuilla on mahdollisuus niitä tilailla. Hmm… mielenkiintoista. Tuolloin kuitenkin puhelimen hankkiminen ei ollut ajankohtaista, mutta pysähdyin miettimään tätä mahdollisuutta, mitä jos?

Kesällä ystäväni, joka on töissä eräässä suuressa kodinkoneketjussa alkoi puhua, että pitäiskös hankkia iso iso ja vielä isompi puhelin ja sellainen olisi Motorolan Nexus 6, jopa kuuden tuuman näytöllä!! Tällöin aloitin jo pohtimaan ja arvioimaan mahdollisen seuraavan puhelimeni speksejä ja lähtökohtaisesti vaikuttavat tekijät olisivat koko ja hinta ja mahdollisesti puhdas tai lähestulkoon puhdas Android -käyttöliittymällä varustettu kapula.

Samaten kesällä tuli myös julki, että OnePlus julkistaa uuden puhelimen ”Two” loppukesästä. Kun puhelin oli julkistettu aloinkin ahkerasti tarkkailemaan arvosteluja Youtubesta ja muualta. Eritoten Youtube vloggeri Marques Brownleen arvostelut tekivät vaikutuksen. Empimistä aiheutti kuitenkin samaisen hepun tekemä Motorolan Moto X Stylen arvostelu, joka tuntu olevan saman tason puhelin, mutta siis valmistajalta, jolta voi odottaa hyviä tekeleitä. Moto X Stylen odotettiin ilmestyvän markkinoille syyskuun loppuun (2015) mennessä. Kävin kuitenkin ilmoittautumassa ’jonoon’ OnePlussan nettisivuilla ja siinä vaiheessa jonossa ennen minua oli puoli miljoonaa kiinnostunutta.

Kolmisen viikkoa sitten iPhone 5:seni alkoi nikottelemaan SIM-kortista. Kerran päivässä muuttui muutamaksi kerraksi ja joka kerta tämä ilmoitus tarkoitti sitä, että puhelin pitää sammuttaa ja käynnistää uudelleen tai nollata verkkoasetukset kokonaan. Todella epämiellyttävää ja epäilen, että kyseessä on Saunalahden kortin vika eikä laitevika, sillä tätä se on ollut melkein alusta lähtien (väh. kerran viikossa) eikä tätä vikaa ollut kertaakaan kun olin kolme kuukautta töissä Thaimaassa 2013-2014 ja käytössä oli paikallisen operaattorin kortti. Kaikesta tästä päätin, että nyt pitää saada uusi puhelin, sillä tilanne alkoi käymään sietämättömäksi.

OnePlus -kutsua ei vain kuulunut, Motorolan puhelimen julkaistusta ei vain kuulunut, iPhone 6S Plus oli julkaistu maailmalla ja tulossa myyntiin Suomessa… olin kuin kissa kuumalla katolla valintojeni kanssa. Sitten päätin käydä visiitillä OnePlus -foorumilla. Siellä foorumilla olikin Suomi-osio ja heti iski humio viestiketjuun nimeltä ”Ruinaa kutsuja täältä”… ja eikun ruinaamaan kutsua. Tuona päivänä kotiinpäästyäni töistä luin sähköpostini ja sinnehän oli joku tuntematon tyyppi oli lähettänyt kutsun ostaa OnePlus Two…. Äh, nyt se konkretisoituisi, onko mulla tosiaan munaa 6 vuoden omenapuhelinten jälkeen mennä mukavuusalueeni ulkopuolelle ja ostaa melko tuntemattomalta valmistajalta puhelin, jota kuitenkin on arvosteltu positiivisesti ja erittäin hinta/laatu -suhteeltaan hyväksi puhelimeksi (399 €). Eikun täkyyn kiinni ja tilaamaan. Seuraava ”Äh”… syöttämäni kutsukoodi valmistajan verkkokaupassa ei toimikaan… ”huh, ei mun tarvisekaan ostaa vielä, ehkä kuitenkin se Motorola sitten tai ehkä kuitenkin se iPhone” mietin päässäni. Laitoin kuitenkin sähköpostia lähettäneelle kaverille ilmoituksen, että ei tää koodi kyllä toimi, mutta kiitos nyt kuitenkin. Meni ehkä kymmenen minuuttia kun hän vastasi, että oli pistänyt mulle vanhan koodin ja että tässä nyt olisi uusi. ”Fak, nyt olen taas konkretisoimassa sitä mitä vähän pelkään”… Keräsin rohkeuteni, katsoin vanhan iPhonen valittavan pöydällä ”SIM-kortti hylätty” virhettä ja painelin takaisin OnePlus -kauppaan, koodi sisälle, luottokorttinumerot lomakkeelle ja ”SEND”… hööh, tässä tämä nyt sitten oli…

Tästä alkoi reilun viikon mittainen odotuskampanja DHL:n sivuilla. Lähetys oli lähtenyt Euroopan varastosta Briteistä matkaan vähän takkuille, seisoen jossakin pitstopilla Heathrowssa ja Gatwickissa monta päivää, kunnes sitten tilaus nytkähti eteenpäin sivujen ilmoittaen, että nyt paketti on jo Kööpenhamissa. Perjantaina aamulla 2.10. tilaus oli kuitattu ja paketti saapunut kotiosoitteeseen.

Pääsin perjantaina illalla myöhään avaamaan tuon punaisen paketin. Kiinalaiset ovat apinoineet melko tavalla Applen pakkauksia yksinkertaisuudessa, mutta väritys tottakai kiinalaisittain punainen ja vähän valkoistakin. Laatikon sisällä oli puhelin sekä uudenmallinen USB C-tyypinen kaapeli verkkovirta-adaptereineen. Pari hassua pikku-ohjekirjaista niinkuin tapaan nykyaikana kuuluu… so far so good.

 

Seuraavassa osassa kerron kokemuksia OnePlus Twon käytöstä.

Puhelin on puhelin?

Kävin pitkän keskustelun erään henkilön kanssa siitä kuinka tekniikka on kehittynyt sille tasolle, että nykyiset älypuhelimet ovat todellakin tarpeellisia yrityskäytössä. Ystäväni kertoi oman kantansa ja hänen mielestään puhelin on hänelle puhelin ja kaikkea muuta voi hoitaa sitten muilla välineillä. Olin perin yllättynyt sillä kaveri on korkeakoulutettu fyysikko ja oletan, että hänenkin opiskeluaikana kuitenkin tekniikkaa on käytetty hyväkseen.

Hommahan lähti siitä, että kerroin kuinka paljon helpompaa elämäni työelämässä nykyään on kun sähköposteja voin lukea puhelimesta (missä vain), voin merkitä menoni kalenteriin (missä vain) ja jakaa ne tärkeiden henkilöiden kanssa (missä vain). Musiikkia varten en tarvitse omaa soitinta matkalle ja voin nauttia annoksen mielimusiikkiani enkä vain lasteni muumimusiikkeja 24/7. Voin ottaa melko hyvälaatuisia valokuvia puhelimellani, autolla ajaessa en tarvitse erillistä navigaattoria eikä minun tarvitse seurata Turun Sanomista tai muista lehdistä jo vanhentuneita uutisia ja/tai sääennusteita yms yms. Voisi sanoa, että puhelin ei ole pelkästään puhelin vaan taipuu kuin MacGywerin linkkuveitsi moneen tehtävään niin hyödylliseen kuin vähemmän hyödylliseen. Vasta-argumentteina kaverillani oli perin tavanomaiset vanhemman kansanosan teesit: mihin mä tarvitsen musiikkia? mulla on tää Ajaston paperikalenteri, tähän mä voin katso laittaa mun menot. Jos mun tarvitsee lähettää sähköpostia, voin tehdä sen työaikaan tietokoneelta  (pöytämalli). Kameralla voin ottaa kuvia jos tahdon, yleensä en ota. Ja internet – se on vain yhtäkuin Facebook, eikö? Mietin kovasti kuinka rajoittunut katsantokanta ystävälläni on. Hän on minun ikäinen ja toimii erään insinööritoimiston johtohahmona ja jonka tehtävä olisi saada bisnes rullaamaan mahdollisimman vaivattomasti ja nykyaikaisesti ja sitten raapustellaan johonkin Ajaston kalenteriin harakanvarpaita? MV!

Sain kuitenkin läpimurron esittämällä eräitä esimerkkejä elävästä elämästä hänelle – mitä kun olet yhteydessä asiakkaaseen ja asiakas pyytää audienssia seuraavalle viikolle? Alatko soittorumban ja soitat ehkä kolme neljä työntekijää läpi ennenkuin saat selville että mattivirtanen pääsee ensi viikolla asiakkaalle vaiko kaivatko älyluurin ja tsekkaat firman outlookin kautta kenellä on vapaata aikaa lähteä käymään asiakkaalla? Mitäs kun tulee tulipalovaroitus asiakkaalta sähköpostitse alkuillasta, että huomenna pitäisi tehdä joku juttu. Saat tiedon asiasta vasta seuraavana päivänä toimistolla vaiko melkolailla heti kun työsähköposti kilahtaa luuriin? Kun olet asiakkaalla kohteella ja siellä on joku perehtymistä vaativa laite, mutta tiedät että ingenjööri ”Lötjönen” kenties tietäisi jos näkisi värkin mitä tehdä – sanotko asiakkaalle, että tulen huomenna uudestaa kameran kanssa vaiko kaivat luurin taskusta nappaat muutamat kuvat, heität ”Lötjöselle” sähköpostilla kuvat, soitat ”Lötjöselle” ja ”Lötjönen” samantien kertoo mitä kyseinen keikka vaatii.

Miksi siis tekniikka nähdään edelleenkin turhakkeena ja miksi asiat edelleen halutaan tehdä vaikeimman kautta kuten ne on tehty viimeiset 20-30 vuotta? Maailma kehittyy ympärillämme, meidänkin tulee kehittyä. Jos kyse on bisneksestä niin on melko ihmeellistä ajatella, että jos me emme halua kehittyä joku muu tekee sen ja entäpä asiakkaamme? Antaako se hyvän kuvan kun kuupesta kaivetaan sitä mainittua Ajastoa kun sovitaan yhdessä päivämääriä ja siihen yhdessä sovittuun päivämäärään on vielä tokaistava loppuun ”ok mä tarkistan vielä meiltä toimistolta ettei kenelläkään ole mitään just silloin…”

Muistuu mieleeni vielä yli 15 vuotta sitten kun eräs sähkömies-ystävälläni oli sangen negatiivinen mielipide tietokoneista ja tietotekniikasta ja hän melkein yksikantaa ilmoitti, että ”en mä kato tartte mitään tietokoneita nyt enkä jatkossakaan!”. Mites kävikään? Kaverini nykyinen koti on nörttipojan märkä unelma täynnä hekumallisia audiovisuaalisia vempeleitä aina järjettömään hienoon verkkolevypalvelimeen,  jossa on keskikokoisen levy-yhtiön verran musiikkia ja muuta mediaa… Niin se vaan menee, että maailman kehittyessä mekin kehitymme niin taidoiltamme kuin asenteiltamme. Ainakin jotkut ihmiset….

Taistelu jatkuu kaverini kanssa, mutta vaikka sain hänet vakuuttuneeksi nyt niin veikkaan vanhan almanakan ja tiiliskivi-Nokian palvelevan häntä vielä pitkään kunnes loppujen lopuksi matto vedetään tuolin alta ja on pakko väkipakolla siirtyä nykyhetkessä elävään ihmisryhmään käyttäen nykyaikaisia laitteita ja se siirtymä saattaa olla liiankin suuri kun se tulee sitten yhdellä kertarykäyksellä päin naamaa.

Luonnollisesti pohdiskelen itsekseni tekniikan tarpeellisuutta ja sitä olemmeko liian riippuvaisia tekniikasta. Tottakai olemme, mutta voimmeko nykyaikaisessa maailmassa täysin irroittaa napanuoraamme tekniikasta? Emme koska monet vanhemmat palvelut ovat väistyneet jo olemasta – ennen sai ja piti mennä pankkiin saadakseen rahaa, siis käteistä. Nykyään harva enää käyttää perusmaksuvälineenä riihikuivaa vaan homma hoidetaan korteilla. Television lähetyksetkin näkee IPTV:nä (Sonera Viihde/Elisa Viihde etc) tai netistä (Yle Areena, ruutu.fi yms). Sanomalehtien uutiset ovat jo seuraavana aamuna kahvipöydässä liian vanhoja – tilanne maailmassa on jo ehtinyt muuttua melko tavalla siitä kohdin kun lehti lähti painoon ja kannettiin postilaatikkoosi – jos kannettiin… Monet viranomaispalvelut ovat jo verkossa. No toimiiko homma hyvin? Toimii (ilman ”hyvin” sanaa). Menkään nyt asumaan maahan, jossa maksuvälineenä on setelit eikä kortit käy tai kommissiot kortin käyttämisestä asetaan maksajalle, uutiset luetaan lehdistä, jotka ovat poliittisen tahon valvomia ja myötämielisiä maan hallitukselle. Pidä yhteyttä kirjepostitse perheeseesi. Heitä noppaa säiden suhteen, tilaa matka katumatkatoimistosta – onnistuu joo, mutta odottele puolipäivää, että toiveesi matkan suhteen on hoidossa ja siltikin maksamasi lisälaukun summaa ei sitten lentokentällä näy missään vaikka sulla on paperit siitä…

Tekniikka(kin) helpottaa kun siihen osaa asennoitua oikein.