Puhelin on puhelin?

Kävin pitkän keskustelun erään henkilön kanssa siitä kuinka tekniikka on kehittynyt sille tasolle, että nykyiset älypuhelimet ovat todellakin tarpeellisia yrityskäytössä. Ystäväni kertoi oman kantansa ja hänen mielestään puhelin on hänelle puhelin ja kaikkea muuta voi hoitaa sitten muilla välineillä. Olin perin yllättynyt sillä kaveri on korkeakoulutettu fyysikko ja oletan, että hänenkin opiskeluaikana kuitenkin tekniikkaa on käytetty hyväkseen.

Hommahan lähti siitä, että kerroin kuinka paljon helpompaa elämäni työelämässä nykyään on kun sähköposteja voin lukea puhelimesta (missä vain), voin merkitä menoni kalenteriin (missä vain) ja jakaa ne tärkeiden henkilöiden kanssa (missä vain). Musiikkia varten en tarvitse omaa soitinta matkalle ja voin nauttia annoksen mielimusiikkiani enkä vain lasteni muumimusiikkeja 24/7. Voin ottaa melko hyvälaatuisia valokuvia puhelimellani, autolla ajaessa en tarvitse erillistä navigaattoria eikä minun tarvitse seurata Turun Sanomista tai muista lehdistä jo vanhentuneita uutisia ja/tai sääennusteita yms yms. Voisi sanoa, että puhelin ei ole pelkästään puhelin vaan taipuu kuin MacGywerin linkkuveitsi moneen tehtävään niin hyödylliseen kuin vähemmän hyödylliseen. Vasta-argumentteina kaverillani oli perin tavanomaiset vanhemman kansanosan teesit: mihin mä tarvitsen musiikkia? mulla on tää Ajaston paperikalenteri, tähän mä voin katso laittaa mun menot. Jos mun tarvitsee lähettää sähköpostia, voin tehdä sen työaikaan tietokoneelta  (pöytämalli). Kameralla voin ottaa kuvia jos tahdon, yleensä en ota. Ja internet – se on vain yhtäkuin Facebook, eikö? Mietin kovasti kuinka rajoittunut katsantokanta ystävälläni on. Hän on minun ikäinen ja toimii erään insinööritoimiston johtohahmona ja jonka tehtävä olisi saada bisnes rullaamaan mahdollisimman vaivattomasti ja nykyaikaisesti ja sitten raapustellaan johonkin Ajaston kalenteriin harakanvarpaita? MV!

Sain kuitenkin läpimurron esittämällä eräitä esimerkkejä elävästä elämästä hänelle – mitä kun olet yhteydessä asiakkaaseen ja asiakas pyytää audienssia seuraavalle viikolle? Alatko soittorumban ja soitat ehkä kolme neljä työntekijää läpi ennenkuin saat selville että mattivirtanen pääsee ensi viikolla asiakkaalle vaiko kaivatko älyluurin ja tsekkaat firman outlookin kautta kenellä on vapaata aikaa lähteä käymään asiakkaalla? Mitäs kun tulee tulipalovaroitus asiakkaalta sähköpostitse alkuillasta, että huomenna pitäisi tehdä joku juttu. Saat tiedon asiasta vasta seuraavana päivänä toimistolla vaiko melkolailla heti kun työsähköposti kilahtaa luuriin? Kun olet asiakkaalla kohteella ja siellä on joku perehtymistä vaativa laite, mutta tiedät että ingenjööri ”Lötjönen” kenties tietäisi jos näkisi värkin mitä tehdä – sanotko asiakkaalle, että tulen huomenna uudestaa kameran kanssa vaiko kaivat luurin taskusta nappaat muutamat kuvat, heität ”Lötjöselle” sähköpostilla kuvat, soitat ”Lötjöselle” ja ”Lötjönen” samantien kertoo mitä kyseinen keikka vaatii.

Miksi siis tekniikka nähdään edelleenkin turhakkeena ja miksi asiat edelleen halutaan tehdä vaikeimman kautta kuten ne on tehty viimeiset 20-30 vuotta? Maailma kehittyy ympärillämme, meidänkin tulee kehittyä. Jos kyse on bisneksestä niin on melko ihmeellistä ajatella, että jos me emme halua kehittyä joku muu tekee sen ja entäpä asiakkaamme? Antaako se hyvän kuvan kun kuupesta kaivetaan sitä mainittua Ajastoa kun sovitaan yhdessä päivämääriä ja siihen yhdessä sovittuun päivämäärään on vielä tokaistava loppuun ”ok mä tarkistan vielä meiltä toimistolta ettei kenelläkään ole mitään just silloin…”

Muistuu mieleeni vielä yli 15 vuotta sitten kun eräs sähkömies-ystävälläni oli sangen negatiivinen mielipide tietokoneista ja tietotekniikasta ja hän melkein yksikantaa ilmoitti, että ”en mä kato tartte mitään tietokoneita nyt enkä jatkossakaan!”. Mites kävikään? Kaverini nykyinen koti on nörttipojan märkä unelma täynnä hekumallisia audiovisuaalisia vempeleitä aina järjettömään hienoon verkkolevypalvelimeen,  jossa on keskikokoisen levy-yhtiön verran musiikkia ja muuta mediaa… Niin se vaan menee, että maailman kehittyessä mekin kehitymme niin taidoiltamme kuin asenteiltamme. Ainakin jotkut ihmiset….

Taistelu jatkuu kaverini kanssa, mutta vaikka sain hänet vakuuttuneeksi nyt niin veikkaan vanhan almanakan ja tiiliskivi-Nokian palvelevan häntä vielä pitkään kunnes loppujen lopuksi matto vedetään tuolin alta ja on pakko väkipakolla siirtyä nykyhetkessä elävään ihmisryhmään käyttäen nykyaikaisia laitteita ja se siirtymä saattaa olla liiankin suuri kun se tulee sitten yhdellä kertarykäyksellä päin naamaa.

Luonnollisesti pohdiskelen itsekseni tekniikan tarpeellisuutta ja sitä olemmeko liian riippuvaisia tekniikasta. Tottakai olemme, mutta voimmeko nykyaikaisessa maailmassa täysin irroittaa napanuoraamme tekniikasta? Emme koska monet vanhemmat palvelut ovat väistyneet jo olemasta – ennen sai ja piti mennä pankkiin saadakseen rahaa, siis käteistä. Nykyään harva enää käyttää perusmaksuvälineenä riihikuivaa vaan homma hoidetaan korteilla. Television lähetyksetkin näkee IPTV:nä (Sonera Viihde/Elisa Viihde etc) tai netistä (Yle Areena, ruutu.fi yms). Sanomalehtien uutiset ovat jo seuraavana aamuna kahvipöydässä liian vanhoja – tilanne maailmassa on jo ehtinyt muuttua melko tavalla siitä kohdin kun lehti lähti painoon ja kannettiin postilaatikkoosi – jos kannettiin… Monet viranomaispalvelut ovat jo verkossa. No toimiiko homma hyvin? Toimii (ilman ”hyvin” sanaa). Menkään nyt asumaan maahan, jossa maksuvälineenä on setelit eikä kortit käy tai kommissiot kortin käyttämisestä asetaan maksajalle, uutiset luetaan lehdistä, jotka ovat poliittisen tahon valvomia ja myötämielisiä maan hallitukselle. Pidä yhteyttä kirjepostitse perheeseesi. Heitä noppaa säiden suhteen, tilaa matka katumatkatoimistosta – onnistuu joo, mutta odottele puolipäivää, että toiveesi matkan suhteen on hoidossa ja siltikin maksamasi lisälaukun summaa ei sitten lentokentällä näy missään vaikka sulla on paperit siitä…

Tekniikka(kin) helpottaa kun siihen osaa asennoitua oikein.